Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
EU-politiikka vetelee viimeisiään. Kosmopoliittinen seikkailu alkaa olla takana päin. "Paskareissu, mutta tuilipahan tehtyä", sanoon huijauksen kohteeksi joutunut Suomen kansa nyt porvaristolle ja demareille. Aleksander Stubbin mainostama "liberaali demokratia" edellyttäisi nyt hallituksen...
Vuonna 1908 Kreikka erotettiin Latinalaisesta rahaliitosta, jonka Ranska, Belgia, Italia ja Sveitsi olivat perustaneet 1865. Rahaliiton perusideana oli se, että maiden kolikoilla olisi sama arvo ja paino. Rahaliittoon kuuluvien maiden kolikoissa myös kullan ja hopean suhteen piti olla kiinteä....
Arviointikertomuksen sivuilla 24 – 26 arvioinnin kohteena on ”kuntouttava työtoiminta”. Toiminta perustuu vuonna 2001 säädettyyn lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta. Sen mukaan kuntouttavan työtoiminnan piiriin kuuluu pelkän työttömyyden perusteella. Se koskee vain perusterveitä työkykyisiä ja...
Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Suomelle tappiota tulisi Kreikasta korkeintaan 400 miljoonaa euroa. Lasketaanpa vähän: 2010 toukokuu: Euroalueen ja IMF:n laina Kreikalle 110 miljardia 2011 lokakuu: Euroalueen toinen laina Kreikalle 130 miljardia Kreikan keskuspankin velvoitteet...
Eduskunnan talousvaliokunta näytti vihreää valoa eduskunnassa käsiteltävänä olevaan lakiehdotukseen, jossa on tarkoituksena siirtää miljardeja lähinnä pienyrityksiltä liikaa kerättyjä eläkemaksuja (tasoitusvastuu) työeläkeyhtiöiden pääomiin. Taustalla on se, että finanssikriisin alla työeläkeyhtiöt...
Espanjan talouskriisi on kehittymässä paljon odotettua pahemmaksi. Espanjalaiset kärsivät juuri nyt ennätyskorkeasta 25%:n työttömyydestä ja huikeasta 50%:n nuorisotyöttömyydestä! Puhjennut asuntokupla ja yksityisen kulutuksen pohjalukemat vaivaavat. Vielä pahempaa on tulossa lupaa EU-komission...
Olin tasan 30 vuotta yhden puolueen jäsen ja 24 vuotta eduskunnassa ja muutaman vuoden ministerinäkin. Puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajanakin olin muutaman vuoden. Nyt olen puoluepoliittisesti sitoutumaton. Voin vapaasti tarkastella asioita ja lausua mielipiteitäni. Siihen on onneksi oikeus...
Olen tarjoutunut kirjoittelemaan Perussuomalaisten tulevaan uudistuville verkkosivuille. Mikäli minut kelpuutetaan niin siirrän päähuomioni sinne. Tuntuisi jotenkin mielekkäämmältä ajatella tekevänsä pidempiäkin kirjoituksia, joissa voi käydä seikkaperäisemmin ja laajemman aineiston avulla asiaan...
Tässä kronologiaa Kreikan kriisin kärjistymisestä demokratian kannalta. Pohdintaa siitä, miten lainvoimainen Kreikan säästösopimus oikein on.Marraskuun alussa vuonna 2011 Kreikan silloinen pääministeri George Papandreou ehdottaa kansanäänestystä Troikan (EU:n komissio, EKP ja IMF) vaatimista...
Viime tiistaina 8.5. vaadin täällä pääministeri Jyrki Kataista esiin kertomaan, miten hallitus on varautunut Kreikan romahdukseen ja kuinka suuret ovat Suomen vastuut ja tappiot. Tänään toimittajat saivat pääministerin satimeen. Hyvä niin.Katainen ei osannut kertoa, kuinka suuret tappiot...
Juhana Vartiainen, tervetuloa meille velttoilemaan! 5 lasta, joista kolme on enää alle kouluikäisiä, paikallispolitiikka, ison talon ja pihan hoito ja ylläpito ja eläimet ovat velttoilun kohteena lasten hoidon ja ruokkimisen ja kasvatuksen ohella. Palkkaa saat kotihoidontuen verran 327,46e...
Yritin löytää vastauksen yhteen kysymykseen: kuinka suuri Espanjan tuleva tukipaketti on suuruusluokaltaan? Espanjassa onkin viime aikoina herännyt keskustelu siitä kuinka paljon espanjalaispankkeja pitää pääomittaa. Tänään Espanjan 10-vuotinen valtiolainan korko nousi jälleen jälkimarkkinoilla yli...
Innostuin kirjoittamaan ensimmäisen blogitekstini luettuani sunnuntain Kalevan artikkelin nuoresta naisesta, joka on valmistuttuaan vuonna 2007 ollut lähes kokoajan TE -toimiston kautta työharjoittelussa erilaisissa yrityksissä. Tämä on malliesimerkki tilanteesta, jossa suomalaisen...
Vuonna 1994 otin EU-kielteisen kannan. Se perustui pitkälti siihen, että tuleva liittovaltio koostui liian erilaisista palasista. Arvioin, että jossakin historian vaiheessa EU-paatti ajaa karille niin pahasti, että veden pumppaaminen ei pitkän päälle enää onnistu, vaan paatti jää pysyvästi karille...
Toivoisin että kaikki puheenvuoron bloggaajat, jotka heittelevät "kivoja" kommentteja Kreikan pakolaisista ja ongelmista asian ympäriltä, katsovat linkatun dokumentin !
Tasan kolme vuotta jouduin tekemään elämäni vaikeimman ratkaisun.Lupaavasti venäläisten viranomaisten avulla alkanut Suomesta kaapatun lapsen saattaminen takaisin kotimaahansa oli muuttunut toivottoman tuntuiseksi taisteluksi.Vaikeinta oli kun emme tiennet kuka oli estänyt lapsen pääsemisen Suomeen...
Kreikassa on nyt kriisi, ja EU vaatii ihan hirvittävää säästökuuria. Mutta mielestäni tämä ei ole oikein. Pitäisi vain päättää, että Kreikan ei tarvitse maksaa rosvopankeille mitään. Kuka sellaisen päätöksen voisi tehdä? Tietenkin Suomi ja Saksa yhdessä. Ne pankit, jotka ovat sijoittaneet Kreikkaan...
Kreikan vaalitulos alkaa olla selvillä. Avoimen euromyönteiset puolueet Pasok ja ND ovat saamassa 149 edustajaa, alle puolet paikoista. Ykköspuolueen bonuspaikkojen turvin tästä voidaan tehdä todella vaa'ankielihallitus, vaikka nämä puolueet saivatkin vain alle 33% hyväksytyistä äänistä. Kaksi...
Tämä teksti nyt on lähinnä vain omaa valitustani siitä kuinka paljon meidän vapaa-ajalla rahastetaan.Esimerkiksi Finnkino jolla on varaa nostaa joka vuosi elokuvalippujen hintoja, miksi, koska heillä ei ole kilpailevaa yritystä. Silti kaikki käyvät elokuvissa, ostavat popkornit ja muut herkut...
"Pappa betalar" -ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, miksi valtiolla pitää olla rooli sosiaaliturvassa ja miksei pelkkä hyväntekeväisyys riitä. Ehkä heiltä puuttuu kokemus siitä, millaista apu on, kun siihen ei ole varaa.Heidän ajatuksensa lienee ihan kaunis: vapaaehtoisuuteen perustuvassa...
Henry Björklid
Parainen
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?