Seikkailut sanavapaudessa Tule mukaan luomaan sosiaalisia verkostoja - nyt niitä todella tarvitaan.

Voiton ja tappion avaimet

Nythän on niin, että vasemmisto mokasi, kun se ei mennyt esim. Väykän taakse.

Nyt meillä on valittavinamme median syöttämä pakkopulla. Sauli Niinistö tiedettiin tulevaksi, Pekka Haavisto syötettiin. Ja kun tämä selvisi oli Sauli helpottunut, niin helpottunut.

No nyt sitten valitaan. Joko:

a) NATO- ja EU-myönteinen
tai
b) EU- ja NATO-myönteinen

__________________________________

 

Mennääs vähän taaksepäin:
- Demarit haluavat aina jonkun omistaan pressaksi, ja se on aika selkeä juttu se. He haluavat sellaisen, vaikka ainoa ehdokas olisi Sokea-Reetta. No Lipponen oli juuri sellainen. Saivat mitä tilasivat. 

- Vasemmisto lähti vissiiin liikkeelle siitä ajatuksesta, että kun on ehdokas niin hän pääsee mediaan puhumaan. Toinen syy oli, että ei luoteta omiin, koska he voivat todellisuudessa jäädä jumiin sinne, mihin sitten menevätkin ääntänsä viemään.

- PS:llä samat syyt kuin VAS. Lyhdyt puolisammuksissa Azoreilta käyty vaalikampanja ei oikein ollut uskottava, vaikka haluttiin tämän jälkeen näyttää "kovaa rutistusta".

 

Mikä näiden puolueiden ongelma on?

Tässä tullaan tähän *voiton avaimet* kysymykseen. Tai oikeammin vastaukseen. Mutta ensin kaikille lukijoille kysymys:
"Onko mielestäsi poliittinen tietous korkeampi niillä, jotka kirjoittelevat ja kommentoivat täällä kuin niillä suomalaisilla, jotka nojautuvat pääasiassa valtamediaan?"

Vastaus on mielestäni aivan selkeä. Onko tämä foorumi, jossa opitaan uutta? Vai mistä tämä johtuu?

Saatte ihan itse miettiä vastauksianne, minä kerron vain oman vastaukseni:
Mikä tahansa näistä kolmesta puolueesta voi kasvaa suurimmaksi, mutta vain jos myös tämä  ehto täyttyy:

Puolueen piirissä, ei niinkään ylhäältä vaan ihan ruohojuuritasolla aloitetaan tietoinen opiskelu. Jopa kyläpolitiikka, eli kuntapolitiikka on niin laaja käsite nykymaailmassa, että se vaatii varsin valveutuneita valvojia. Ja se puolue jolla on nämä "taikinannostajat", nousee kuin pullataikina. Eikö olekin aika simppeli kaava?
Aloittakaa tänään ja jo muutamassa vuodessa olette aivan toisilla lukemilla. Kuka vain teistä, mikä vain näistä puolueista.

Väännän tämän vielä rautalangasta:
Kun menette vaaleihin, onko helpompaa jos käytettävissä on 100 innostunutta käsiparia vai jos on 20 poliittisesti koulutettua/kouliintunutta ihmistä, joka kukin pystyy organisoimaan 10 hengen  tukijoukon ja neuvomaan/opettamaan/innostamaan heitä pitkin matkaa? 

 

No niin, vääntäkää vastaväitteitä tai korjauksia tähän teoriaan. ;^)

 

Henry Björklid

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Totta on myös, että ulkopuolelta on hyvä neuvoa. Mutta sekin on totta, että meidän politikot eivät näe miltä he ja heidän puolueensa näyttää ulkopuolelta.
Olisi tärkeää paljastaa nämä "mielikuvamainonnalla" vuodesta toiseen kansakunnan turmioksi patsastelevat sulle-mulle-broilerit.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minuuttia ennen tätä postausta, kirjoitti Vesa-Matti Saarakkala samasta aiheesta, tosin toisesta vinkkelistä.
Hyvä analyysi häneltä. Kandee lukea:

http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95131-perussu...

Henry

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset