Seikkailut sanavapaudessa Tule mukaan luomaan sosiaalisia verkostoja - nyt niitä todella tarvitaan.

Suomen ja Kreikan kurjistamiseen syyllistyneet

  • Jos jokainen valtio olisi itse joutunut pitämään huolta pankkiasioistaan - konnat ja takinkääntäjät eivät tähän suostuneet.
    Jos jokainen valtio olisi itse joutunut pitämään huolta pankkiasioistaan - konnat ja takinkääntäjät eivät tähän suostuneet.

Jos vastaa tuohon otsikkoon ja perustelee kaiken, tulee siitä kirjasarja. Tästä syystä listaan vain pääkohdittain ja suoraan ulkomuistista. 
Suomen kansan ei tarvitse uskoa mitä kirjoitan - annan toki lähteitä pyydettäessä, kunhan tiedän aiheen mikä on jäännyt epäselväksi. Ja minä vuorostani pyydän, että Suomen kansa kokonaisuudessaan vihdoin heräisi. Olihan kansa hereillä kauan ennen joukkoviestintää - silloin kun tsaarille adressia kerättiin. 

Syylliset:
1) Kreikkalaiset päättäjät
, joille ei ollut tärkeää mitä tehdään, kunhan vain välistävedettävä voiteluraha oli muhkea ja ne saatiin pankkien avustuksella sopiville sveitsiläistileille, veroparatiiseihin jne.

2) Lahjuksia tarjoavat yritykset; infran rakentajat, sotateollisuus jne. [Esim. saksalaisten rakentamat valtatiet olivat kolme (3) kertaa kalliimmat Kreikassa kuin Saksassa rakenettavat.]

3) Pankit jotka ovat lainoittaneet näitä em. kauppoja, tietäen hyvin mistä on kysymys, koska olivat itse mukana tätä skenaariota rakentamassa.

4) EUn ja sitä lähellä olevat päättäjät, jotka hyvin tiesivät mistä on kysymys (Legarden lista jne.), mutta eivät tehneet asialle mitään.

5) EUn ylimmät päättäjät, valtiopäämiehet eri maissa, jotka jatkoivat peliä vain jotta pysyisivät vallassa. Esim. Merkel olisi pudonnut johonkin historian roskatynnyriin, jos Saksan pankkeja olisi kaatunut. Varsinkin Saksan säästöpankki-zydeeni, joka olisi varmasti ollut konkassa ilman Saksan valtion väliintuloa.

6) Meidän korkeimmat päättäjät, jotka Kreikan ensimmäisen tukipaketin kohdalla tiesivät hyvin mistä on kysymys. Meillä oli intressejä Kreikassa 26 miljoonaa, mutta Katainen & Konnat päätti lähettää siihen kaivoon 1.000 miljoonaa. Noin niinkuin ens'hätään.

7) EUn päättäjät kokonaisuutena siltä kantilta katsottuna, että loivat koko €uro-sopan varoituksista huolimatta. Jopa tavasta miten tämä tehtiin varoiteltiin, mutta se on niin pitkä juttu, että jätän sen nyt tältä osin tähän.

Kohdat 8) - 20) => Lypsylaitokset, ympäri maailmaa olevat rahoituslaitokset, EKP, EVM:n perustajat, EU-sopimusten rikkojat, lakien kiertäjät, venyttäjät jne.

_______________________________

Kyllä kansa maksaa! on tämä näiden ylläolevien tahojen johtoajatuksena.

Syyttömät:
- Suomen kansa
- Kreikan kansa
- muutkin kansat

Tosin sillä varauksella, että annetaan syyntakeettomuus eräille kansanosille:
"Ei tarvitse olla kiinnostunut mistään - Kyllä päättäjät hoitaa"-verukkeella.

Henry

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Täydentäkää mielellään.
Ja vielä mielekkäämpää on, kun joku penää faktoja pöytään, lähteitä jne.

Vaikka tuskin tämä "Hurraa €uro!"-kööri sellaista tekee, mutta vastaan mielelläni myös niille, jotka vain haluavat nähdä tai arkistoida linkkejä jonkin asian kohdalta.

Henry

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Yhden valtakunnan eli Suomen osalta laina- ja verovarojemme Suomen perustuslain (ministerivastuulaki) vastainen ja salainen, ilman eduskunnalta anottuja valtuuksia, lupaus myöntää noita varojamme maastamme edes takauksina järjestelmälle (ERVV), joka ei ollut edes sopimuskumppanimme eikä täyttänyt Unionin perussopimuksen vaatimuksia. Suomen osalta tästä alkoi kierre, joka sai jatkokehittelynään EVM:n.

Vaikka nyt näyttääkin siltä, että tekosiin syyllistyneet eivät saa heille kuuluvaa oikeusturvaa eli eivät pääse valtakunnanoikeuteen, kuten ministerivastuulaki teosta ja sen käsittelystä säätää, on muistettava, että valtiopetos ei rikoksena vanhene. Niin kauan kuin tekijät elävät, heitä odottaa oikeusturvan myöntämisen mahdollisuus.

Katainen ja Kiviniemi, toimien luvallisuus ja ministerivastuulaki
http://www.adressit.com/katainen_ja_kiviniemi_toim...

Pauli Leinonen

Ne tahot, jotkaa ajavat globalisaatiota ja suuryritysten, mukaanlukien pankit, kansainvälisiä (salisia) hankkeita mitään keinoja kaihtamatta.
Tämä kaikki "ihmisoikeuksilla ja vapaalla kilpailulla" kuorrutettuna ja yksinoikeudella myytynä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Niin, Juuri kuten sanot!
Missä nämä "Kreikan kaaoksen odottajat" ("Kreikan nykyhallituksen vika <=> se ei toimi - jo 100 päivää mennyt"-tyypit) ja €uro&EU-fanit piileksivät?
Luulisi heitä kiinnostavan?

Henry

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Sinulla on kyllä kiitettävä kiteytyksen taito Henry. Näin tässä on käynyt ja se itsessään osoittaa että demokratiamme on myrkytetty ja henkihieverissään. Se on todennäköisesti kuolee ja palaa vain uuden ylösnousemuksen kautta.

Arvostan panostasi.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, Alexander.
Arvostan. :)

Henry

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kyllä täydennyksiä voisi laittaa mutta on vaikeaa aloittaa jostakin. Tätä se iterointi on, että jos joku täydentää, niin sen saman kohdan voisi täydentää viilaten tarkemmaksi puutteen havaittaessa.

Pitäisi varmaan perustaa byrokratia, EVM, hyväveli, yms. -iterointipedia.

Juha Hämäläinen

Täydentämään ei kenties tuota listaa enää pysty, mutta ehdolliseen syventämiseen voi panokset mahdollisesti riittää. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, blogissasi saa lainata itseään ála "vapaakulkija".

1) Kreikkalaiset päättäjät:

"Kreikan kotipesän siivous jatkuu. Vuonna 2012 juuri ennen vaaleja PASOK-poliitikko Akis Tsochatzopoulos (SDP) joutui lahjusskandaalin keskelle. Vaalien jälkeen iski skandaali LAOS-puolueen (KD) johtajaan Georgios Karatzaferis:iin. Tätä Kreikan rikkainta politikkoa vastaan käydään myös tällä hetkellä oikeutta lahjuksista, joita hän on ottanut asehankintojen yhteydessä. Tämä edellisen veronkiertosyytteen lisäksi."

https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/11/29/krei...

"Lahjukset eivät lopunneet asehankintoihin vaan ulottuvat kaikkiin valtion hankintoihin Olympia-kisoista lääkkeisiin, mutta aseet ovat suurin yksittäinen kulu koko budjetissa. Tämä varustelukierre alkoi „Imian konfliktista“ (1) , jossa Turkin ja Kreikan väliset aluekiistat kärjistyivät taas kerran lähes avoimeksi konfliktiksi.

Tätä hetkeä ennen oli hallituksien puolutusmäärärahat rajatut ja „ase-haukkojen“ markkinat näin rajoitetut. Imia-kriisin jälkeen Gerasimos Arsenis, joka oli puolustusministeri, loi puolustuksen uudet raamit ja niitä vahtivan organisation (GDE). Tämä tapahtui vuonna 1994 Andreas Papandreoun (Jorgoksen isä) ollessa pääministeri."

https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/12/01/krei...

"Troikan suunnitelmissa oli 0,2% leikkaus puolustusbudejetissa, eli 457 miljoonaa, kun samalla sosiaalikuluista oli suunnitelmassa leikkauksia 1,8 miljardin Euron verran. Zeit-lehden kysymykseen „miksi puolustusbudejetissa säästöt ovat toisella sijalla?“ vastasi Kreikan puolustusministeri Dimitris Droutsas syyksi „kilpavarustelun.“ Tämä „kilpavarustelu“ käydään Turkin kanssa. „Kreikalla ei ole muuta vaihtoehtoa, halusimme tai emme, kuin pitää yllä suurta puolustuskykyä.“ Sanoi herra Droutsas ja jatkoi: „Kreikan kansa ei pidä asiaa pahana, koska puolustusvoimat luo suurenmäärän työpaikkoja ja turvallisuutta.“"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/12/03/krei...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Lainaus:
Tämä „kilpavarustelu“ käydään Turkin kanssa. „Kreikalla ei ole muuta vaihtoehtoa, halusimme tai emme, kuin pitää yllä suurta puolustuskykyä.“ Sanoi herra Droutsas ja jatkoi:....

Vastaus:
Kreikan, eli NATO-maan puolustusministeri ei tunnu uskovan NATOn viidenteen pykälän vai mikä se oli joka sanoo, että jos yhtenkin NATO-maahan hyökätään...
LOL mitä skeidaa.
__________________________

Lainaus jatkuu:
„Kreikan kansa ei pidä asiaa pahana, koska puolustusvoimat luo suurenmäärän työpaikkoja ja turvallisuutta.“"

Vastaus:
Niin antaahan se työpaikkoja Saksaan ja Ranskaan.

Henry

Juha Hämäläinen

Huvittavaa sinänsä, että Kreikka ja Turkki ovat molemmat Nato-maita ja ilmatilloukkausksia sekä merirajan luokkauksia on yhtenään ja pelko on samaa luokkaa kuin Suomessa itästä naapuria kohtaan.....

NATO tuo turvallisuuden (Hämiö)

Juha Hämäläinen

2) Lahjuksia tarjoavat yritykset;

"Kreikka osti näitä aseita, jo 90-luvulla, kuten Taloussanomatkin kertoo. Tuolloin Venäjä kuului vielä hyvien joukkoon ja Nato-Venäjä-akselin sekoittaminen Kreetalla oli sallittua. (Kreetan Haniassa sijaitsee Nato-tukikohta.)

Seuraava uutinen asian tiimoilta löytyy vuodelta 2010, jolloin silloinen sosiaalidemokraattinen pääministeri Papandreou neuvotteli (3) samasta aiheesta, vaikka tuolloinkin Kreikka oli persaukinen ja keskellä suurta kaaosta. Tuolloin ei Suomen media ihmetellyt aihetta saati nostanut sitä suureen keskusteluun.

Toinen hämmentävä uutinen tulee vuodelta 2013 (4), jolloin Kreikkaa johti oikeisto pääministeri Samaras. (5) Tuolloin Kreikka ampui ensimmäisen S-300 ohjuksen Kreetan saarella, päivitetyllä S-300MPU1-laitteistolla! Tästä tapahtumasta on myös videota, joissa Samaraksen hallituksen ylpeä puolustusministeri selittää tämän olevan merkittävä hankinta:"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/04/16/krei...

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Henry, kuten Alexander toteaa, sinulla on kiteytyksen taito, joten aika valmiiseen pakettiin voi lähinnä korostaa jotakin, jonka jo itsessään olet listannut.

Tällaista on ylimmät oikeusasteet, joiden välillä voi Unionin jäsenvaltioittain olla eroja. Suomen osalta vastuu lankeaa ainakin perustuslakivaliokunnalle ja oikeuskanslerille, jotka puuttuvat merkityksettömiin asioihin, (jotta eivät näyttäisi tyystin aikaansaamattomilta) mutta antavat todellisten asioiden mennä menojaan - ja kyllähän tästä menoja tuleekin, niin taloudellisia, moraalisia kuin juridisiakin.

Valtamediat yleisesti ovat vastuullisia (tässä termi vastuullinen käytännössä tarkoittaa jyrkillistä eli vastuutonta - vaikka Taloussanomien Jan Hurri on eräs eikä edes ainoa esimerkki yksilöstä, joka kirjoittaa/saa näkyvällä paikalla julkaistakin totuudellisesti), siitä huolimatta että niiden omistussuhteet ovat mitä ovat. Ne ovat kuitenkin asemassa, jossa neljäs valtiomahti joko tulee asianmukaisesti hoidetuksi tai sitten ei. Tulokset kärsimme/nautimme jokainen. Kansalaisten uinuttaminen ajattelun herättämisen sijaan on moraalisesti yksinomaan tuomittavaa eikä sellaisen median olemassaololle ole perusteita.

Juha Hämäläinen

3) Pankit:

"Maksajan osoite on jo tiedossa, koska samainen „Golman-Boys & Co“ on varmistanut selustansa EU-komission kautta (3). Lainaus blogistani: „Kriittikkiä “Federal Reserve System:iä” vastaan saa lukea melkein päivittäin. „FRS“-systeemiin kuuluu myös meidän eurooppalaisten EKP. Euroopplainen keskuspankki, joka käyttää US-sijoituspankkia neuvonantajanaan!“

„EKP:n johtaja Mario Draghi tuntee Euro-kriisin varmasti parhaiten Euroopassa, mutta usein unohdetaan, että mies oli vielä 2000 töissä Golman Sachilla. Tuolloin oli Euro-Mario „Eurooppa-vastaava“ ja osittain vastuullinen tai ainakin tietoinen Kreikan kanssa tehdystä „velkojen kaunistelusta“. „

Kreikkalaiset ovat asian sisäistäneet ja valmistautuvat „Big Bangiin“ nostamalla varojaan käteisenä tulevan varalle. (5) pelkästään eilen kreikkalaiset nostivat noin 400 miljoonaa käteistä. Samaan aikaan Ateenan pörssi on menettänyt muutenkin matalasta arvostaan kahdeksan prosentin siivun."

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/20/suur...

"EKP:n johtaja Mario Draghi tuntee Euro-kriisin varmasti parhaiten Euroopassa, mutta usein unohdetaan, että mies oli vielä 2000 töissä Golman Sachilla. Tuolloin oli Euro-Mario „Eurooppa-vastaava“ ja osittain vastuullinen tai ainakin tietoinen Kreikan kanssa tehdystä „velkojen kaunistelusta“. New York Times-lehden mukaan puhenauhoituksista käy ilmi, että manhattanilainen pankki on auttanut Etelä-Euroopan EU-jäseniä vuosien ajan kätkemään velkataakkaansa. Näillä Goldman Sachs „bisneksillä“ onnistui myös Ateena piilottamaan velkojansa. Vastuullinen tästä piiloleikistä oli Mario Draghi, joka nyt EKP-johtajana „taistelee pelastaakseen“ Euron itseltään!

Pyromaanille on annettu tehtäväksi tulipalon sammuttaminen!"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/02/gold...

Juha Hämäläinen

4) EUn ja sitä lähellä olevat päättäjät:

"EMERGENCY LENDING ASSISTANCE:

Jotta ylempänä mainitut kreikkalaiset pankit voisivat lahjoi….anteeksi rahoittaa Kreikkaa, niillä tulisi olla ensin itse rahaa. EKP on rahoittanut kreikkalaisia pankkeja Kreikan keskuspankin kautta jo hetken verran ns. ELA-rahalla (Emergency Lending Assistance). Tämä raha on lyhytaikaista lainaa, jonka on tarkoitus täyttää pankkipaon (käteisnostot + tilisiirrot) tekemiä reikiä. Ilman ELA-rahaa olisi kreikkalaiset pankit kaatuneet jo aikoja sitten. Tätä ELA-rahaa on kulkenut „Bank of Greece“ nimisen EKP-haarakonttorin kautta yksityisille kreikkalaispankeille jo 69,8 miljardia ja 26.03.2015 (2) siihen lisättiin 1,3 miljardia eli kokonaissumma on tällä hetkellä 71,1 miljardia.

OMITUINEN SATTUMA ? :

Kummallista kyllä, mutta persaukinen Kreikan valtio myi 08.04.2015 lyhyitä valtion velkakirjoja (T-bills) 1,1 miljardin edestä ja sai rahaa maksaa IMF-lainan 450 miljoonaa!"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/04/14/kuka...

"26.03.2015 asti oli maksettu ELA-rahaa 69,8 miljardia.

26.03.2015 ELA-raha nousi 71,1 miljardiin!

Nyt 15.05.2015 ELA-rahaa on jo 80 miljardia!
08.05.2015 oli maksussa 1400 miljoonaa kreikkalaisille pankeille.
12.05.2015 oli maksussa 770 miljoonaa Euroa IMF-lainoja.
15.05.2015 oli taasen maksussa 1400 miljoonaa kreikkalaisille pankeille. (3)

Edellä olevat maksupostit tekevät iloisen 3.570 miljoonaa,
kun taas rahaa Kreikalle ja sen pankeille on annettu 8.900 miljoonaa!
EKP-johtajan Mario Draghi sanoi Kyproksen saarella Nikosian kaupungissa viides päivä maaliskuuta vuonna 2015:

„EKP on sääntöpohjainen instituutio. Se ei ole poliittiinen instituutio. Sopimuksessa on artikla 123, joka kieltää suoran rahoituksen.“ (4)
Kuka tässä kusettaa ja ketä ?"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/05/15/itse...

Juha Hämäläinen

5) EUn ylimmät päättäjät, valtiopäämiehet eri maissa:

"Suklaarouhe koristelkoon koko komeuden, jonka kaikki väittää olevan vain kreikkalaisten veronkierron ja muutoshaluttomuuden syytä ja kukaan ei osannut asiaa ennustaa saati tietää miten asiat kehittyvät. „Faktaa Saksan aseviennistä: Saksa on aseviennin kolmannella tilalla maailmassa yhdentoista prosentin osuudella (USA 30% Venäjä 23%). Saksan viennistä 15% suuntautui Kreikkaan (2006-2008)“ ja „ Saksan SPD-politiikkoja epäillään lahjuksista Kreikan asekaupoissa. Asekonserni Krauss-Maffei Wegman on myynyt Kreikalle kahdella miljardilla Leopard 2-tankkeja ja rynnäkkötykkejä. Kahden entisen SPD-kansanedustajan epäillään saaneen konsernilta yli viisi miljoonaa Euroa.
Varustelukonserni on tietojen mukaan maksanut SPD-edustajille Dagmar Luuk ja Heiz-Alfred Steiner vuosien 2000-2005 välillä yli viisi miljoonaan Euroa. Konserni suostui syytteiden alla erityistilintarkastukseen. Tässä tarkastuksessa ilmeni, että edellämainitut kaksi herraa ovat saaneet kyseisen summan konsernilta. Maksut on suoritettu ilman erityistä syytä tai työsuoritusta.“ (7)"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/01/29/krei...

"Euroryhmä ja Kreikka sopivat riitansa reformeista, ainakin neljäksi kuukaudeksi. Nyt on ilmennyt, että PDF – tiedoston (1), jonka on allekirjoittanut Kreikan valtiovarainministeri Varoufakis onkin tehnyt EU:lle työskentelevä Declan Costello (2, 3).

Tämä väite asettaa sekä Kreikan hallituksen että Euroryhmän outoon valoon. Kreikan hallitus on jo itsenään vaikeuksissa politiikkansa kanssa (4) ja Euroryhmä, joka hyväksyi itse tekemänsä paperin vahvistaa kuvaansa antidemokraattisena junttana. Tästä „itse tehdystä“ paperista oli varmuudella helppo saada yhteisymmärrys Euro-alueen valtiovarainministereiden kokouksessa.

Yhteisymmärryksen jälkeen kuitenkin IMF ja EKP esitti epäilyksensä asiasta ja sopimuksen riittävyydestä. EKP Mario Draghi sanoi, ettei voi arvioida paperia, joka ei sisällä yhtään konkreettista ehdotusta ja IMF-johtajatar Lagarde kirjoitti kirjeen Dijsseldloem:ille, jossa kertoi, ettei ehdotukset olleet riittävän konkreettisia, vaikka Euroryhmä ne hyväksyikin."

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/02/25/krei...

Juha Hämäläinen

6) Meidän korkeimmat päättäjät:

"Miten tämä samainen neito voi olla Luxemburgista löytyvän EVM-pankin johtokunnassa ?

Tämä yritys, joka saa meidän verorahoja käsiinsä pelkällä käskyllä toimii veroparatiisissa ja Jutta don „veroparatiisien tappaja“ on viranpuolesta töissä tässä yrityksessä, jonka kaikki asiakirjat ovat salaisia.

Siis meidän valtiovarainministeri saa verotonta salaista palkkaa ilman minkäänlaista vastuuta yritykseltä, johon meillä maksajilla, kansalaisilla ei ole mitään kontrollia. Samalla Jutta maksattaa itselleen palkan kotikonnuillaan avokätisillä äänestäjillään näkemättä ristiriitaa asioiden, puheiden ja tekojen välillä.

Valitettavasti EVM-pankin ohjeistus kieltää Juttaa kertomasta mitään summia tai päätöksien valmisteluita koskevia tietoja epäilijöille, vihaajille tai edes äänestäjilleen, vaikka:

„Urpilainen: Veroparatiisien salaisuusverhot revittävä alas“"

https://vapaakulkija.wordpress.com/2013/12/20/jutt...

"Aikoinani esitin kysymyksen Urpilaiselle, johon hän oli ministerinä liian kiireinen vastaamaan. Nyt kun Jutta on syrjäytetty ja siirtyy rivikansanedustajaksi uskallan uusia kysymykseni EVM-palkoista.

Samalla tilaisuudella laajennan kysymykstäni koskemaan myös alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työsuhteella EVM-himmeliin. (EVM neljässä minuutissa)

„EVM:n hallintoneuvoston jäsenenä on sopimuksen mukaan valtiovarainministeri, joka määrää sijaisen itselleen sekä nimittää johtokunnan jäsenen ja varajäsenen. Suomen jäsen hallintoneuvostossa on valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja hänen varajäsenensä elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

Suomen jäseneksi johtokuntaan on tarkoitus nimittää alivaltiosihteeri Martti Hetemäki ja hänen varajäsenekseen lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen.“

Tämä työsuhde alkoi sekä Urpilaisella ja Hetemäellä samaan aikaan.

Urpilainen on kieltänyt tienaavansa mitään EVMssä. Tämä tieto välitettiin meille IS-verkkolehdessä avustajien kautta."

https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/05/09/kene...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Joskus tämä on niin raskasta..., aloitan siis kaukaa:
- Luin, että etanat, jotka syövät puutarhassani minun taimiani - tykkää oluesta ja että kannattaa rakentaa olut-ansoja... Kuvia seuraavassa puutarha-blogissani.
Siispä kipitin riemumielin lähimpään kauppaan - mutta voi, siellä oli olutta tarjouksena - ja tiedätte varmaan miten siinä kävi?
No, äkkiä takaisin kotiin, mitä nyt 64-vuotiaan tupakkakeuhkolla pääsee...

- Kotona olin niin hikinen, että tottakai olin ansainnut yhden oluen, ja koska piti näitä olut-ansojakin rakentaa kaljatölkeistä..., tiedättehän.

- Kun olin rakentanut noin kuusi ansaa ja lukiessani puutarhaviisauksia netistä, niin joku - armoitettu olkoon hän - oli kirjoittanut, että ei tarvita olutta; sekoitetaan hiivaa ja sokeria veteen ja etanat menee ansaan kun tykkäävät käymisprosessista.

- Ajattelin että Jumala on sittenkin olemassa ja taas kauppaan; hiivaa ja sokeria ostin. Ja eiku kotiin.

- Kotona sitten löysin suuren pullon ja niin alkoi urani panimomestarina. Tein tölkkien aukkoja suuremmaksi, lisäsin niihin aikaan-saamani sotkua, kaivoin kuopat ansoilleni kunnes yhtä-äkkiä aurinko laski.
- Menin siis sisälle ja aloitin erään Kreikka-aiheisen artikkelin kirjoittamisen VEU-lehteen - ranskalaisia viivoja, tiedättehän.

- Rupesi niin hatuttamaan kaikki jutut EUsta, Kreikan ja Suomen kansan kohtalot, että päätin piristää itseäni tekemällä pienen iltakävelyn kylille...

- Kylällä silmiini osui Kreikan Ja EUn liput vierekkäin ja silloin jokin pimahti. Lähdin avaamaan EU-lipun solmuja, mutta ne oli niin tiukkaan vedetty etten saanut niitä auki.
- Menin tuttuun kapakkaan, pyysin puukkoa lainaksi ja sanoin, että sytkäri mulla on ittelläni. Eivät lainanneet.

Joka tapauksessa, halusin vain kertoa, ettei kannata kirjoittaa EU-artikkeleita ja tehdä etana-ansoja samana päivänä.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Katsokaa tämä video.
Nykyinen Kreikan parlamentin puhemies, Zoe Konstantopoulou, protestoi ankarasti sitä, että aletaan hyväksyä lakeja vaikka parlamentissa on vain kolme kansanedustajaa ja silloinen puhemies Virvidakis (konna) väittää koko ajan, että nämä kolme hyväksyvät esitykset, ovat äänestyksessä hyväksyneet nämä jne...
Kuten videolta näette, mitään äänestystä tässä ei ole.

Englanninkieliset tekstit.

https://www.youtube.com/watch?v=-AgwDfzZp6E

Henry

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Melkoinen telepatiakyky, kun hyväksyttää vauhdilla kaikki esitykset.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ju, mutta samantyyppistä tehdään Suomessakin:
Kun eduskunnan enemmistö päätti leikata lapsilisistä, niin puhemiehellä oli paljon asioita ja jokainen asia esitettiin hänen suullaan: "Käsittelyssä asia numero xxx... Ne jotka hväksyvät esityksen painavat Jaa-nappia..."
Eli eihän kansa pysty seuraamaan sellaisia äänestyksiä, missä ei asiaa kerrota vaan annetaan vain joku numero.

Pitää joskus kaivaa esiin tämä äänestys - demokratian irvikuva siinä mielessä, että kansa jätetään täysin pimentoon asioista.
Niin - kansanedustajat painoivat nappia sen mukaan kuin ryhmäkuri käski.
Blogini tästä äänestyksestä, vaikka en sitä tapaa siinä käsitellytkään, mutta listasinpa nimet :)

http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181175-tiesi...

Henry

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

>2) Lahjuksia tarjoavat yritykset; infran rakentajat, sotateollisuus jne.
>[Esim. saksalaisten rakentamat valtatiet olivat kolme (3) kertaa
>kalliimmat Kreikassa kuin Saksassa rakenettavat.]

Taitaa olla myös jotain tekemistä Saksan ja Kreikan maaston kanssa. Kreikassa aina ollessani vuoria riittää joka paikassa ihan liikaakin. Ei varmaankaan ole maailman helpoimpia alueita tienrakentajille.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Valtateitä ei rakenneta vuorille.

Henry

Juha Hämäläinen

Tuossa iskit kirveesi kiveen Henry hyvä. Ota auto ja aja Thesslonikista Igumenitsaan. Tai Yanninasta Patraan. Joudut muuttamaan mielipidettäsi.

Jo pelkkä Nafpaktoksen ohitustie tai Kavalasta kohti Volosta menevän pätkän ajaminen vaikuttaa tuohon väitteeseen. Lisäksi voisi lisätä Patra - Ateena motarin, joka tosin on "tasaisella" noin puolet pituudestaan, kuten Tripoli - Korinthos....

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #25

Niin, onhan se niinkin, mutta jokatapauksessa Varoufakis vaatii nyt laskelmat siitä mikä siinä maksaa. Enkä ihan siihen usko, että hän vain heittelee juttuja.
Onhan myös niin, että muissa maissa, esim. Suomessa, siltojen osuus on aika suuri, kun risteyksiä ei haluta. Thessalonikista Komotiihin on tosin myös siltoja, mutta ei niitä risteäviä siltoja ole niinkuin jossain Tarvontiellä. ;)

Mutta annetaan poikien laskea.

Henry

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

mä tänään yhden sijoittaja kaverin kans turisin pari tuntia. se oli sitä mieltä että suomea tuhotaan tarkoituksella, ei tämän mittakaavan typeryys ole mahdollista. kaveri on niitä harvoja jotka uskoo mun mahdollisuuksiin menestyä politiikas. (sillä o niin paljon rahaa että pelkää kommunistien valtaan nousua.)

käytiin läpi noita viime aikojen munauksia, pankkiunioni, ttip neuvottelut, rahapolitiikka, valtionyhtiöt...

mulle oli lievä yllätys että oikealla kans uskotaan tarkoituselliseen tunarointiin. vasemmallahan maapetosta on pidetty pitkään ainoana selityksenä varsin laajalti. mä lähes ainoona oon uskonut typeryyteen joka ylittää kaikki ennen nähdyt.

* eräs selitys vois olla et jenkit o juomavetee onnistunu sekottaa hulluksi tekevää myrkkyä. äänestystulos puoltas tätä olettamaa.

* ehkä kaikkien päättäjien aivot on korvattu kaukoohjatulla robotilla.

* saatana on olemassa ja ohjaa suomen poliittista johtoa

* lahjukset ratkasee teot

* takana on joku salattu viisaus

tosta pitäs äänestys pitää, mitä kukakin pitää uskottavimpana.

Pauli Leinonen

Tämä kansallisvaltioiden velkannuttaminen on hyvässä vauhdissa ja päättäjät tietää sen. Kukaan ei vain uskalla oikeasti mennä poikkiteloin, menee muuten rahat ja henki. Näin on näreet.
Kun käännetään hebreasta tuo saatana = vastustaja, niin ollaan suomenkielisiä. Ei tätä ihmiset enää onnistu korjaamaan, mutta saahan sitä vapaasti yrittää. Toivotan onnea ja menestystä maailman parantamiseen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset