Seikkailut sanavapaudessa Tule mukaan luomaan sosiaalisia verkostoja - nyt niitä todella tarvitaan.

Poliittinen eliitti ja 800.000 työtöntä

Ensin muutama fakta:  
- Absoluuttinen työtuntimäärä vähenee Suomessa koko ajan ja väestö jatkaa kasvamistaan.  
- Automaatio ja robotikka lisääntyy.  
- Hallitus ja yleensäkin poliittinen eliitti ei ymmärrä mitä ongelmalle tulisi tehdä. Hokevat työvoimapulaa ja leikkauksien välttämättömyydestä samaan aikaan.  
- AY-liike ei välitä muuta kuin niistä jäsenistään, joilla vielä on työpaikka. 
- Viranomaiset määrittelevät kullekin työttömälle yksilölle hänelle sopivat kahleet. Vapaa ajattelu ja toiminta on pannassa. 
- Kansa alistuu, tosin vuoden 2014 aikana on heräämisen merkkejä havaittavissa. 
- Köyhiä tulee koko ajan enemmän ja yhä useampi ihminen joutuu juoksemaan luukuilla. Byrokratia kasvaa. 
- Eläkeläisistä yhä useampi joutuu eri tukien piiriin - tai muuttamaan halvempiin maihin. 
- Viranomaiset vääristelevät tietoa sitä mukaa mitä politikot käskee "löytää" tai "olla löytämättä", eli tutkimuksesta tulee aina kyseisen ministerin tms. 'näköinen'. 

 

Herääkö kansa ennen politikkoja?
Mitä politikot odottavat?
Kapinaako?

Missä vaiheessa olemme ylittäneet 800.000 työttömän rajaan?
2016, viimeistään 2017 on minun veikkaukseni. [Tosiasiallisesti työttömät]

 

Hyvää Joulua! toivoo

Henry
__________________________________________


Pyydän ettei tästä tehtäisi jotain "maahanmuutto-keppihevosta", koska ongelma ei ole maahanmuuttajat vaan se että, itse järjestelmä on 1960-luvulta (jolloin onneksi siirryttiin 5-päiväiseen työviikkoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Tässä auttaisi

1) kolmepäiväinen työviikko (koska 4 tunnin työpäivät 5 krt viikossa olisivat turhaa juoksuttamista. Lisäetuna vähemmän ilman saasteita )

ja/tai työn jakaminen useammalle

2) maksimipalkka

eli tehtäisiin vähemmästä työn teosta houkutteleva vaihtoehto esim. perustulolla.

Tosin tämä vaatisi mahdollisuuden velkaantua itselleen so. oman keskuspankin, oman rahan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllähän nyky järjestelmän mukainen köyhyys poistuisi kokonaan jos rikkaat köyhtyisivät alle keskiluokan. Silloin ei olisi köyhiä, vaikka varallisuus olisi paljon pienempi kaikilla.

No oikeasti onhan Henry oikealla asialla ja oikeassa. Hyvää Joulua!

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Henry Björklid

Niin ongelma on maastamuuttajat. Ei maahanmuuttajat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Työtä saataisiin kun tehtäisiin ulkoinen devalvaatio ja oma keskuspankki huolehtisi liikepankkien rahoituksesta.

Jari Vuorinen

On paljon sellaisia työnantajia joilla on"vapaita"täyttämättömiä työpaikkoja.Tosiasiasa nämä haamutyöpaikat,jotka kaunistavat ainoastaan tilastoja,syntyvät tilastoihin siten,että yksi tekee kolmen työt.

Jos olisin työnantaja ja minulla kolmelle työtä työllistänkin vain yhden ja teetän hänellä yliraskasta työtaakkaa ja työvoimatoimistoon ilmoitan,että on kaksi avointa työpaikkaa.Näitä"avoimia"työpaokkoja en sitten koskaan aiokaan täyttää.Sillä minulla on valta valita"oikeat"henkilöt.

Olen sitä mieltä,että suurin osa Suomen vapaista työpaikoista on harhaa.Kaikki erikoisosaamista vaativat työpaikat on täytetty.

Näin ollen tuo esittämäsi 800 000 työtöntä on lähempänä totuutta.

Kari Ahveninen

Ei muuta kuin sosialistinen valtio pystyyn, kyllä sillä tällaiset pikkujutut hoituvat. Ei sillä ole väliä vaikkei se onnistu, mutta aina kannattaa kokeilla!

*Sarkasmivaroitus!*

Tämähän se on vihreiden, vassareiden ja demareitten märkä uni, tosin jokainen puolue näistä haluaa olla se joka on päättävä taho.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Yksi osa ratkaisua on omasta mielestäni vielä enemmän työelämää kohti suuntaava koulutuspolitiikka, peruskoulun yläasteelta lähtien. Visiona tulisi olla että jokaisella tulevaisuuden suomalaisella on kaksi ammattia 25 ikävuoteen mennessä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minulla ei ole patenttiratkaisua, mutta ehdottaisin seuraavaa:

Vaihe 1:
- Lähtökohtana ettei mikään laki voi ongelmaa hoitaa => erilaisia malleja, erilaisissa ympäristöissä. Karkea jako: 'maalaiskunnat', 'kaupungit ja taajamat alle XX.000 asukasta', 'suuremmat kaupungit'. Tosin tässä'kin on eroa; maalaiskunta Uudenmaanläänissä ja maalaiskunta jossakin Oulun tai Lapin läänissä.
- Kansalaiskeskustelua netissä => ideointipajoja
- Ideointipajoissa toimivat tavalliset ihmiset => esitykset ja ehdotukset kunnassa valitulle elimelle, joka on alistettu valtuustolle

Vaihe 2:
- Todennetaan kuinka monta järkevää ja mielekästä työtehtävää kussakin yhteisössä on saatu aikaan ja päätetään palkoista.
- Rahat saadaan muuttamalla varakkaiden ja hyvätuloisten veroja (muistaakseni) v. 2000 tasolle (pari mrd) + loput lyhttaikaista lainaa, joka todellisuudessa voidaan pian maksaa takaisin, ostovoima-piristysruiskeen ja kaikenmaailman jo nykyään käytössä olevien verojen avulla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että vähävarainen aloittaa palkkatyön, rikas maksaa, kaikki hyötyvät, koska yksinkertastaen: ei rikaskaan rikastu rehellisesti, jos hän ei myy jotakin - ja hän ei pysty myymään, jos ei ole ostovoimaa.
- eläkekatto,
- korkein palkka = x kertaa alin palkka

Minun ehdotukseni lähtee siis kansasta.

Myös muita, edellisissä kommenteissa esitettyjä ehdotuksia tulee tutkia ja panna käytäntöön.
- Mielellään raha, jota itse hallitsemme.
- Bryssäänkin menevät ylimääräiset rahat säästyisi, jos päättäisimme säilyttää itsenäisyytemme.

Joko näiden suuntaviivojen mukaisesti ratkaistaan asiat, katkaistaan tämä lumipalloefekti - tai sitten avoimen *kapinan* kautta. Jossain se raja kulkee - jopa sohvaperunoiden raja.

Katso myös kommentti 9.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Liittyy kommenttiin 8.

Viittaan suurelta osin tähän artikkeliin:

"Palkkatuki tulee halvaksi

Jos palkkatuki on esimerkiksi 10 euroa tunnissa, niin sen kustannus sosiaaliturvamaksuineen on vuodessa 26 000 euroa. Yhteiskunta saa tuesta takaisin keskimääräisen työttömyysturvan (karkeasti 12 000 euroa) ja verotuloja (8 000 euroa).

Nettokustannus yhteiskunnalle on lopulta vain 6 000 euroa. Miksei halpaa palkkatukijärjestelmää ole jo?

– Rahan niukkuus on tässä se jarru. Palkkatukeen ei käytetä riittävästi rahaa. Nykytilanne on köyhäilyä.

– Jos palkkatukeen laitettaisiin lisää 300–400 miljoonaa euroa ja sillä työllistettäisiin 30–40 000 henkilötyövuotta lisää, sehän tarkoittaisi vain palaamista siihen työllistämisen tasoon, mikä vallitsi 1990-luvun laman aikana. Se vastaisi puoltatoista promillea kansantuotteesta ja maksaisi yhteiskunnalle nettona puoli promillea. Jo vuosittaisella tällaisella lisäpanostuksella pitkäaikaistyöttömyys voidaan nollata suunnilleen kolmessa vuodessa.

– Jos joku väittää, että Suomen luottoluokitus laskee siitä, että käytetään rakenteellisen työttömyyden poistamiseen puoli promillea tai promille kansantuotteesta, niin suosittelen kyllä julkisesti aloittamaan koulun ala-asteelta uudestaan.

Tiaisen laskelmien mukaan palkkatuki rahoittaisi suurilta osin itse itsensä synnyttämällä verotuloja ja säästämällä työttömyysturvakuluissa. Jäljelle jäävä osa voidaan kattaa velkarahalla sekä tuloeroja tasaavilla veroilla.

– Suurten tulojen progressiota voi jonkin verran lisätä. Varallisuusveron voisi palauttaa ja pääomatulojen verotukseen lisää progressiota.

– Lisäksi pankeille voisi asettaa taseveron, koska pankkien tulokset ovat nousseet niin valtavasti. Veron tuoton voisi kohdennetusti käyttää ulosottovelkaisten velkojen helpottamiseen tietyn ajan jälkeen."

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/327577...

Henry

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

Yleensä sulta tulee hyvää juttua, mutta etkö sä nyt Henry ehdottele sellaisia mitä valtio jo tekee, piilottelet pitkäaikaistyöttömyyttä poppanamattokerhojen ja palkkatukityöllistämisen taakse sen sijaan, että ihmisille annetaan perustulo tassuun ja lopun annetaan tapahtua puhtaasti spontaanisti. Ehdotat kaksiportaisia työmarkkinoita vai menikö multa jotain nyt ohi?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

No ei missään nimessä. Huomioi, että kommentti #8 on minun tekstiä, kommentti #9 on lehtijuttu.

Vertailua "todellisuus nyt" ja minun ehdotukseni välillä:
Todellisuus nyt: Viranomaiset määräävät mitä sinä teet ja mitä et saa tehdä.
Ehdotus: Ihmiset keskustelevat, kehittävät uusia juttuja ja päättävät itse mitä tekevät - perustavat ideapajoja.

Todellisuus nyt: Sinulle maksetaan 9€/päivä
Ehdotus: Sinulle maksetaan palkkaa. Eli tietenkin kustakin työstä maksetaan sen työehtosopimuksen mukaan, riippuen minkälainen työ kulloinkin on kyseessä.
______________________________________

Laitan tähän erääseen toiseen blogiin kirjoittamani vastauksen. Siinä koetan esimerkein valoittaa mitä voimme tehdä.
Ilmaiset suomenkielenkurssit maahanmuuttajille eivät sinällään tuota rahaa, mutta säästävät mielettömästi yhteiskunnan resursseja (rahaa). Katso alla:

"Tosiasia on, että työttömmillä (olin itse 10 vuotta) on valtavat mahdollisuudet suunnitella, opiskella asioita, testata pienmuotoisesti esim. eri järjestelmiä jne. - MUTTA - PRKL - kun ei saa mitään tehdä ilman lupaa ja sitä lupaa ei yleensä saa.
Kieroilin aikani, kun minulta kiellettiin tekemästä "ilmainen suomenkielenopiskelu maahanmuuttajille"-saittia. Sain kuitenkin Turun työkkärin - tai oikeammin maahanmuuttajat saivat - uskomaan, että hommaa kannattaisi kokeilla:
http://lingvox.weebly.com

Kaverin kanssa ideoitiin "käsityöläiskylä" (matkakohde, jonka työttöömät olisivat rakentaneet) jonka yhteydessä olisi "Ilmainen seikkailupuisto lapsille".
EUta lähellä oleva viranomainen oli innoissaan, mutta en viitsi edes kirjoittaa mitä mieltä kunnat olivat - tai oikeammin eräiden kuntien virkamiehet.
http://provillage.wordpress.com

- Vapaaehtoinen työ - työttömän kannalta - on todella syvältä. Minulle luvattiin ulkomailta kaikki tarvittava tuki, kunhan se ei maksa mitään; tilat yms. (Ei Suomessakaan lämmitystä lopeteta kouluissa illalla ja ihmiset osaavat siivota jälkensä ihan itse). No, sähköt joutuu joku maksamaan.
- Kehitin salaa tietsikkaopetussaitin, mutta kesken kaiken minulta meni tietsikka rikki. En kuitenkaan viitsi - tai ehkä viitsin? - kehittää sitä enää suomeksi.
http://copyleft1.weebly.com/opi-ja-opeta.html

Lyhyesti: Vapaassa maassa virkamiehillä ei ole mitään sijaa kieltää vapaita kansalaisia silloin kun nämä haluavat rakentaa maataan ja sen tulevaisuutta.

Suomi ei näin ollen ole vapaa maa, vaan Suomessa on ihmeellinen kyttäys- ja tarhaus-mentaliteetti.

Ja minä en ole tarhattava - se ei vaan sovi minun menttaliteettiini."
___________________________________

Minä näen tarvetta jonkinlaiselle "New Deal"-ajattelulle, jossa ihmiselle maksetaan säällinen palkka, jolloin ei tarvitse käydä "luukuilla" => Joka vuorostaan karsii byrokratiaa voimakkaasti. [Tosin byrokraateista tulee vuorostaan työttömiä, mutta eiköhän heillekin keksitä jotain, yhteiskunnan kannalta, rakentavaa työtä.]

Peruspalkka - sitähän tämä tavallaan on, tosin se sitouttaa tekemään jotakin; opiskelemaan tai luomaan 'kannattavaa', tai ainakin kannatettavaa työtä - josta saa palkkaa.
Jopa henkilö, joka on osittain työkyvytön, voi olla mukana Provillage-tyyppisessä projektissa.
Niin, peruspalkka on nähtävä ikuisena starttirahana.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Selostan hieman tätä Provillage-ideaa ja lisään tähän, että valtio maksaa 10 €/tunti palkkaa (joka ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa). Lyhyesti:

- Kunnan omistamaan metsään päätetään rakentaa matkailukohde, 10 eri käsityöläisen yhdistetty tuotanto- ja asuintila (kts. linkki edellisessä postauksessa).
- Lasketaan, että 'säällinen palkka' näistä töistä on 14 €/tunti.
- Työtön voi joko valita 14 €/tunti-palkan, jolloin valtio maksaa 10 € ja kunta 4 €
tai - jos työtön käsityöläinen haluaa olla jatkuvasti sekä tuottamassa, myymässä tuotteitaan tai vetämässä kursseja, hän voi saada talon hallintaansa, mutta silloin palkka on 'vain' 10 € tunti. Eli kunta lahjoittaa pienen tontin, mutta ei maksa palkkaa.
- Työttömät harventavat kunnan metsää. On laskettu, että harvennustyö maksaa yhtä paljon kuin mitä selluyhtiöt maksavat puusta. Eli taas - jos työtön tekee työtä 10/€ tunti, hän saa pitää puut => saa rakennusmateriaalia. Lisänä tulee mahdollisuus myydä polttopuuta.

Hyppään hieman, koska juttu on todella pitkä ja neljä PDF-tiedostoa, jossa asiaa selvitetään, voidaan ladata täältä:
http://provillage.wordpress.com/about/

Idea on siis se, että on olemassa käsityöläiskylä, jossa myös lapsille oma seikkailupuisto = ihanteellinen perhelomakohde - siis koko perheelle.

Siellä myydään käsitöitä, pidetään maksullisia käsityökursseja ja siellä on kahvila/ravintola jne.
Kylässä ei ole sisäänpääsymaksuja, ei rannekkeita jne.
______________________________

No mitä tämä kunnalle maksoi?
- 5 ha metsämaata
- Jonkin verran työttömille palkkaa, koska varmasti on niitäkin mukana rakentamassa, jotka haluavat 14 €/tunti.
- tod.näk. tien ja parkkipaikan rakentaminen
- sähkön ja netin vetäminen paikalle ++ muita sähkötöitä
- osittain yhdyskuntatekniikkaa

Mitä kunta sai:
- Verotuloja tietenkin.
- Mikroyrityksiä
- Lain mukaan harvennettuja metsiä.
- Työllisti vakinaisesti ja pysyvästi työttömiä.
- Työntekijöitä, jotka voivat rakentaa tilauksesta luonnonmateriaaleista tehtyjä taloja (kylä toimisi myös eräänlaisena kesämökkimessut-mallitaloina. Olen selvittänyt kaikki rakentamiseen liittyvät määräykset, nykyisen uuden (2014) rakennuslain mukaiset §-jutut. Tämä on toteutettavissa.)
- Matkailurysän
- Mainetta (Hankkesta oli useampi media kiinnostunut ja jopa Hesarin eräs rakennus-liite julkaisi jutun ja lupasi palata asiaan jne.)

Selostus on kovin vajavainen, mutta on mahdoton kirjata kaikkea tähän. Pystyn luennoimaan aiheesta 2 - 3 tuntia ns. 'suorin jaloin' ilman papereita, joten ymmärrän jos jengillä on kysyttävää.

P.S. Mikään kunta, jolta kysyttiin, ei ollut kiinnostunut/ei osannut päättää jne..
Myöhemmin minulle tarjottiin kuitenkin metsää, johon voisin rakentaa kyseisen projektin ja innokaita mukanaolijoitakin olisi löytynyt. Vahinko vaan, että tämä metsä sijaitsee lähellä Ateenaa ja minä olin juuri siirtynyt eläkkeelle. :)

________________________________

Mainittakoon vielä - jotta asia saa hieman perspektiiviä:
- Ankkalammen tyylistä ilmaista "suomenkieltä maahanmuuttajille"-saittia voi tehdä vaikka pyörötuoliin sidottu vammainen. Ei se päässä ole se vamma, jos on pyörätuolissa, vaan alaraajoissa.

Lopuksi (rankasti yleistäen): Politikot ja virkamiehet ovat mielikuvitusta vailla, kädettömiä loisia, jotka eivät keksi itse mitään - Heidät pitäisi lähettää kursseille - ei työttömiä, paitsi jos nämä sellaisen tarpeen itse huomaavat olevan.

Kaiken A ja O, on että työttömät suunnittelevat työnsä itse. Sen jälkeen rahoituksesta yms. päättää kunnanvaltuusto tms. kansan valitsema elin - ei koskaan, milloinkaan, ikinä - mikään virkamies.
Virkamies tekee ideapajalle laskelmia ja esityksiä - jos työttömät näin haluavat.

Henry

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Minullakin on ehdotus.

Se on talousjärjestelmän muutos, kansallistamisen politiikka ja sosialismi.

Miksi viivyttää edessä olevaa?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kansa ei ole siihen valmis.

Henry

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset